torstai 10. syyskuuta 2015

Mininäyttely SIIRI JA SAIMA MUMMOLASSA 7-30.9.2015

Milvi Pesari
tekstiilisuunnittelija

Mininäyttely ONOMAn minigalleriassa 7-30.9.2015

SIIRI JA SAIMA MUMMOLASSA

Näyttelyni esineet ovat syntyneet innostuksestani kotia ja kotoilua kohtaan. Kahden pikkutytön isoäitinä olen myös antanut itselleni luvan palata siihen mistä olen lapsesta asti pitänyt, nimittäin nukkien ja nukenvaatteiden tekeminen ja leikkien rakentaminen. Olen tässä yhdistänyt sen innostukseeni sisustamisesta ja kodin tunnelman luomisesta.

PANNUMYSSYT JA PATALAPUT
Minulla on onni asua vanhassa puutalossa, johon olen luonut kotoisan tunnelman vanhoilla huonekaluilla ja runsaalla esineistöllä. Patalappuja myöten valitsen käyttöesineeni huolella. Pannumyssy on puuttunut valikoimistani ja olen jo kauan kaivannut sellaista ja suunnitellut sen tekemistä.

Pannumyssyn idea on syntynyt eestiläisestä perinteisestä lapasesta. Tunnen lapsesta asti äitini kirjoista perinteiset kinnaskuviot ja toteutin näillä pannumyssyt neulomalla puikoilla käyttäen kuitenkin omia värivalintojani. Käytetty lanka on karkeaa karstalankaa ja se on peräisin osittain Suomesta Pirtin kehräämöstä ja osittain Latviasta Tipu Konvehti Productionin kautta hankittuna. Pannumyssyn täytteenä on vanhanaikainen käytetystä kankaasta valmistettu vatiini ja vuorina pellakangas.

Patalaput on valmistettu neulomalla neulekoneella ja vanuttamalla neulos, josta on leikattu sopiva pala. Reunus on tehty ensin ompelemalla ja sitten virkkaamalla. Lapuissa on käytetty samoja lankoja kuin pannumyssyissä.

LELUT
Nuket Siiri ja Saima on tehty puuvillatrikoosta, täytteenä on polyesterivanu.

Nukkien vaatteet on tehty pellakankaasta ja villalangasta.

Nukensänkyjen puutyön on toteuttanut Miisa Hüter ja olen maalannut ne itse sekoittamillani sävyillä käyttäen öljypohjaista kalustemaalia.

Petivaatteista lakanat ja tyynyliinat on tehty vanhoista pellavaisista kattaustekstiileistä, patjat ja tyynyt on päällystetty perinteisellä patjakankaalla. Huovat olen valmistanut neulomalla ja vanuttamalla neuloksen huopamaiseksi.










MYYNTI
Näyttelyssä olevia tuotteita on myytävänä ONOMASSA.
 
Pannumyssyn hinta on 115€ ja patalapun 29€.

Nuket eivät ole myytävänä, niistä on nimenannon myötä tullut jo perheenjäseniä. Nukkien vaatteet eivät myöskään ole myytänä.
Sänkysetti, johon kuuluu sänky, patja ja tyyny sekä lakana ja tyynyliina maksaa 150€.
Sängyn voi ostaa ilman petivaatteita, hinta on 120€.
Petivaatepaketti eli patja, tyyny, lakana ja tyynyliina maksaa 40€.

Huopa maksaa 29€.

PILVIPISARA-tuotteet ONOMASSA

PILVIPISARA-tuotteita myydään vuonna 2015 Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden myymälässä ONOMASSA, joka sijaitsee Fiskarsin ruukin keskeisellä paikalla kellotornirakennuksessa ja on auki ympäri vuoden.

Myytävänä siellä on pellavakankaasta valmistettuja kodintekstiilejä.

kauttautekstiilejä
 kylpyhuonetekstiilejä

 tyynyjä